Erikoinen yksilö kertausharjoituksissa

”Onpa erikoinen yksilö…”

Onhan se vähän erikoinen. Robin siis. Sillä on voimakas paimennusvietti ja se on uskoakseni myös poikkeuksellisen rohkea sheltti. Aamulenkillä kohtaamani koiranulkoiluttaja kertoi, että koirani oli ensimmäinen sheltti, joka on milloinkaan uskaltanut lähestyä hänen seniori-ikäisiä mittelspitzejään.

Rotumääritelmän mukaan sheltin tulee olla luonteeltaan valpas, ystävällinen, älykäs, sitkeä ja aktiivinen. Lisäksi se on omistajaansa kiintynyt ja kuuliainen, vieraita kohtaan pidättyväinen, eikä koskaan hermostunut. Mutta kuten lenkillä kohtaamani herrasmies totesi, sheltit voivat olla usein myös arkoja, mikä voi tehdä niistä haukkuherkkiä ja vältteleviä. Siinä, missä arka koira pyrkii pakenemaan, pidättyväinen koira ei ole kiinnostunut vieraista, mutta se sietää tyynesti näiden tervehdykset ja poistuu sitten rauhassa omiin oloihinsa.

Arkuus voi johtua useammasta asiasta, mutta tutkimuksissa on todettu sen olevan voimakkaasti periytyvä ominaisuus. Robinin äiti on tietääkseni topakka koirarouva, joka mielellään ottaa johtajan roolin lauman keskellä. Eno osaa myös pomotuksen jalon taidon, joten äykkäpäisen karvapalloni päättäväinen luonne selittyy hyvin perintötekijöillä. Robin onkin viimeaikoina joutunut totuttua kovempaan käytöskouluun, sillä nyt on viimeiset hetket saada kitkettyä huonot tavat pois. Autojen paimentaminen kun kuuluu edelleen Robinin vakioharrastuksiin, samoin hihnassa vetäminen. Kaikki mahdolliset pehmeät keinot huomion kiinnittämisestä herkkupalaan ja rauhalliseen rapsutteluun on kokeiltu.

Pari viikkoa sitten Robin oli muutaman päivän hoidossa kasvattajalla meidän ollessamme matkalla. Tuona aikana kasvattaja oli ottanut vähän ronskimman ohjeistuksen käyttöön koiramme kohdalla, minkä myötä poju muisti muutaman päivän olla kiinnittämättä sen suurempaa huomiota autoihin. Kotona koira yritti palata vanhoihin tapoihinsa, mutta olemme saaneet ne pysymään poissa tekemällä sille selväksi sen, että ihminen on pomo ja hänen ohjeitaan on syytä seurata ohiajavia autoja enemmän.

Koiran opettaminen julkisilla paikoilla on kuitenkin asia, mitä en kovin mielelläni haluaisi tehdä. Kieltäminen kun tapahtuu tällä hetkellä selättämällä koira ja alistamalla se. Vaikka itse tunnen koirani, aikuisen naisen paini pienen karvapallon kanssa voi sivullisesta näyttää pahalta. Mielessä saattaa käydä ajatus miten se noin kehtaa, iso ihminen, kohdella pientä suloista koiraansa noin?! Usko pois, minusta olisi enemmän kuin kiva olla tekemättä niin, tarjota herkkua ja vain sanoa, että älähän, Robin, nyt kehtaa jahdata autoja. Moisen shown järjestäminen julkisella paikalla tuntuu vieläpä hurjan nololta.

On yksilöstä ja rodusta riippuvainen asia, mitä juuri kyseinen koira sietää saamatta traumoja. Edellinen koiramme uskoi, kun sille antoi sanallisen ohjeistuksen tai kävelyllä nykäisi hihnasta pikkuisen. Roger Mugfordin Lempeä koirankasvatus -kirjan metodi toimi siihen ihan kivasti. Kovempi koulu olisi ollut koiralle kauhistus. Robinin kovan luonteen huomioon ottaen sille on osoitettava asteen verran selvemmin mitä sen ei kannata tehdä. Kyllä se kehujakin saa aina, kun autot saavat jäädä rauhaan eikä hihna kiristy. Ja kun tämä vaarallinen tapa on saatu kitkettyä pois, jatkamme jo opitun kertausta pehmeämmin keinoin.

Aiempia kirjoituksia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *