Match Show’t ovat hyvää harjoitusta

Itsenäisyyspäivän Match Show’ssa kuulin, että tällä viikolla on toinenkin Match Show. Koska edellinen kokemus on vielä tuoreessa muistissa, päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja viedä Robinin nyt uudelleen kehään. Show järjestettiin tällä kertaa Kuopion uudessa koiraurheilukeskuksessa Koiramekassa.

Kokemuksena tämä show oli kivempi kuin edellinen. Nyt tiesin paremmin, mitä meiltä odotetaan ja olin osannut valmistella Robinia esimerkiksi seisomaan paikallaan hälystä huolimatta. Koira oli kokolailla enemmän kuulolla eikä istuskellut samaan tapaan kuin edellisellä kerralla. Yksilöarvostelussa pöydällä huomasin sen jännittävän, mutta ei enää yhtä pahasti kuin itsenäisyyspäivänä, jolloin se liimautui minuun nojaamaan. Nyt seisoin koiran sivun sijaan sen pääpuolella ja hieroin sitä korvan juuresta, mikä tuntui rauhoittavan pientä karvapalloa.

Juoksutukset menivät melko hyvin, vaikka kontakti minun ja koiran välillä saisi kyllä olla parempi. Kuinkahan paljon voin antaa anteeksi Robinille ympärille vilkuilusta siksi, että se on vielä pentu…? Ja miksi ihmeessä kaikki mätsäreiden matot maistuvat koirista niin hyviltä?!

Parikehässä nauhoja jakaessaan tuomari mietti hetken ja pyöritteli niitä käsissään. Lopulta hän sanoi, että molemmat kehässä olevat koirat ovat aivan ihanan luontoisia, mutta päätetään nyt näin. Saimme sinisen nauhan. Emme myöskään nauhakehässä päässeet neljän parhaan joukkoon, mutta ei se haittaa. Punainen nauha oli lähellä. Ensi kerralla nappaamme sen!

Aiempia kirjoituksia

1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *