Liukas keli on myös koiralle vaarallinen

Tänään on ollut todella liukas päivä. Koko lenkin ajan jännitin milloin ensimmäinen liukastuminen sattuu joko itselle tai koiralle ja mitkä mahtavat olla tapahturman seuraukset. Useimmiten niistä selvitään mustelmalla ja/tai hetken linkutuksella, mutta huonostikin voi käydä. Liukastuminen voi aiheuttaa pikku kuhmujen ja kolotusten lisäksi erilaisia lihasongelmia, nivelsiteiden rikkoutumisia, ristisiteen vammoja tai murtumia. Kivuliaita vaivoja kaikki puhumattakaan säikähdyksestä. Edellinen koiramme oppi hyvin nopeasti pelkäämään rappukäytävää ja kulkemaan pitkin seinänvierustoja kaaduttuaan muutaman kerran x-asentoon lumesta ja sulamisvedestä liukkaalla lattialla.

Eräs eläinlääkäri vinkkasi kerran, että koiralenkillä kannattaa vältellä kaltevia, liukkaita pintoja, sillä esimerkiksi autourat tiellä aiheuttavat eläimelle sivuliikkeitä, mitkä voivat aiheuttaa ontumista. Lisäksi terävä hiekoitushiekka kuluttaa tassuja. Hän totesi, että hiekotetuilla teillä tossuista voi olla apua koiralle. Tutkin asiaa ja huomasin, että ainakin Hurtalla on valikoimissaan tossuja, joissa on pitävät kumipohjat tukemaan tassulaisen pystyssä pysymistä liukkaallakin kelillä. Mikäli talvi aikoo jatkaa tällä samalla tavalla ensin pakastaen ja heti perään lauhtuen vesikeliksi asti, saatan harkita kumitossujen ostamista koiralleni. Viime talvena lumipaakkuja tassunpohjista murtaessani mietin, hankkisinko lämmittävät tossut talvipakkasille, mutta jostain syystä ne jäivät ostamatta.

Liukas keli on myös koiralle vaarallinen

Kelistä ja säästä riippumatta olen huomannut, että koiran tassut kannattaisi pestä tai ainakin pyyhkiä märällä pyykkeellä ulkoilun jälkeen, ja etenkin silloin, jos lenkkeilyreitti on kulkenut suolattuja teitä pitkin. Tassuvahat toki auttavat suojaamaan tassuja esimerkiksi suolalta jonkin verran, mutta ne eivät poista suolan tuomaa toista ongelmaa eli myrkytysvaaraa. Tassuihin tarttunut ja kielen mukana elimistöön joutuva suola ja jäätä sulattavat kemikaalit eivät ole hyväksi koiralle. Oksentelu, voimakas kuolaaminen ja ruokahalun menettäminen ovat syitä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Suosin lenkeillä metsäpolkuja ja lenkkeilymaastoja, missä ei ole talvikunnossapitoa. Toki kapeaa polkua pitkin taiteileminen voi turhauttaa ja hidastaa vauhdin reippaasta kävelystä sunnuntailenkkeilyksi, mutta parempi niin kuin kärsiä kaatumisesta johtuvista kivuista. Marras- ja joulukuu ovat sitä paitsi ainakin Kuopion korkeuksilla hyvää aikaa lenkkeillä metsissä, koska punkit ovat jo hävinneet. Pitkäturkkisen koiran omistaja kiittää myös aluskasvillisuuden jäämistä pakkasen ja lumen alle, sillä koiran turkissa on huomattavasti vähemmän metsästä kantautuvaa roskaa siivottavaksi.

Continue Reading

Aiempia kirjoituksia