Uskollinen ystävä läpi koko elämän

Koronan myötä Robinin kanssa on aina joku kotona. Sen ei tarvitse olla yksin silloinkaan, kun minä olen poissa, joten kotiväki on päässyt seuraamaan koiran puuhia emäntänsä poissa ollessa. Sydämeni suli, kun kuulin, että koko nelituntisen karvakorva oli maannut kotimme eteisessä ja odottanut minua kotiin. Voi itku sitä iloa, kun sitten viimein tulin ovesta sisään! Koira oikein tärisi innosta päästä rapsutettavakseni. Hyppimään se ei tullut, sillä sille on opetettu, että ovesta tulijaa vasten ei hypitä, vaan istutaan paikallaan ja odotetaan, että tulija tulee tervehtimään koiraa, kun ehtii.

Myös kissa ja koira voivat ystävystyä, vaikka saduissa tätä parivaljakkoa pidetään mitä pahimpina vihollisina. Edellinen koiramme, skotlanninpaimenkoira Moona, ystävystyi edesmenneen kissamme kanssa niin, että lemmikit hakeutuivat toisinaan jopa nukkumaan lähekkäin ja niiden elekieli alkoi ajan kanssa muistuttaa toisiaan. Vielä senkin jälkeen, kun koira ja kissa joutuivat perheen uuden elämäntilanteen vuoksi erilleen ja tapasivat toisiaan enää satunnaisesti, ne muistivat toisensa. Tietty pieni kissamaisuus säilyi koiran eleissä läpi sen elämän.

Uskollinen ystävä läpi koko elämän

Muistan lukeneeni vuosia sitten lehtijutun, missä koiran omistaja oli kuollut ja koira päivysti tämän haudalla joka yö. Juttu saa kyyneleet nousemaan silmiin. Vaikka koiran uskollisuus on koskettavaa, en haluaisi itse, että joku odottaisi minua turhaan päivästä toiseen. Haluaisin, että koira jatkaisi elämäänsä ja voisi hyvin. Enkä tarkoita nyt pelkästään kuolemaa, vaan sitä, jos perheemme jostain syystä vaikka hajoaisi tai muusta syystä joutuisimme koiran kanssa erillemme.

Sama toimii toisaalta myös ihmisten kesken. Jäämme helposti ikävöimään menetettyä rakastamme tai miellyttäväksi koettua elämää. Tuntuu, että sydän särkyy muistoista ja siitä tiedosta, että ikävöinnin kohde on mennyt pois. Ymmärrämme, että menneen murehtiminen ei tuo sitä takaisin, mutta sydämen ikävää on vaikea vaimentaa. Sen seurauksena pysäytämme elämämme aivan turhaan. Voi kun voisimmekin lamaannuttavan ikävän sijaan hyväksyä menneen kauniiksi muistoksi ja elämäämme. Antaa mahdollisuuden uudelle elämälle tuntematta syyllisyyttä olla jälleen onnellinen.

Tarinan uskollisesta koirasta voi käydä lukemassa täältä.

Kuva: Pixabay/ Free-Photos

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *